Sämpyläntuoksua

Lauantain kunniaksi teki mieli leipoa jotain ja koska leipälaatikko alkoi uhkaavasti näyttää tyhjentymisen merkkejä, päätin leipoa sämpylöitä. Viikonlopun rauhallinen aamupäivä innostivat kokeilemaan ohjetta, jonka bongasin sämpyläjauhopussin kyljestä. Tähän asti olen melkein aina käyttänyt hiivaleipäjauhojen, vehnäjauhojen ja jonkinlaisten leseiden tai kaurahiutaleiden sekoitusta, mutta viime kauppareissulla otin kokeiluun sämpyläjauhopussin. Helppoa, kun ei tarvitse itse sekoittaa jauhoja ja leseitä sekaisin, mutta silti saa sämpylöihin vähän enemmän suutuntumaa kuin perusjauhoilla.



Miehen torstaina tuomat valkoiset tulppaanit vetelevät taustalla viimeisiään. Marketista ostetuissa tulppaaneissa tuntuu olevan suuria eroja, yhden kimpun sain pysymään viikon kauniina ahkeralla veden vaihdolla, mutta tämän ja mm. edellisen kimpun kanssa taitaa käydä niin, että joudun sen jo parin päivän päästä heittämään roskikseen.



 Sämpylät sen sijaan onnistuivat tällä kertaa yli odotusten. Yleensä joko ulkonäkö tai maku vaativat pientä viilaamista, mutta tällä kertaa molemmat onnistuivat nappiin. Puolitoistavuotias taapero osallistui leipomiseen tarkkailemalla uunissa kypsyviä sämpylöitä, etteivät ne pala. Tai hänen mukaansa ne "palaa" jokatapauksessa uunissa ollessaan,kuten vähän kaikki muukin. Tytön sanavarasto tuntuu kasvaneen viimeisen viikon aikana hurjasti, nytkin hän selitti kokoajan "ämpylöistä", "uunista" ja "palaa". Sämpylät jäivät tytön mieleen ja koko ulkoilun ajan hän muisti mainita, että sisällä odottivat uunituoreet "ämpylät". '
Ja tuntuivat myös maistuvan ruokailun päätteeksi, vaikka ensin tyttö oli vedellyt ison annoksen makaronilaatikkoa. Paras palkinto ja merkki onnistuneista sämpylöistä taitaa ollakin se, kun nuorimmainenkin ne kelpuuttaa ja sanoo vielä päälle "hyvvää" ja "lissää".


Eilen illalla vesivärimaalauksen yhteydessä vaihdoin myös pitkästä aikaa vahakankaan keittiön pöydälle. Joulun aikaan ja vielä melko pitkään sen jälkeenkin pöydällä on ollut kaitaliina, välillä pellavainen ja välillä joulun punainen. Lapsiperheessä vahakangas on kuitenkin arjessa niin helppo puhtaana pitämisen kannalta, että kaivoin sen taas takaisin kaapista esille.




 Samalla tuli huomattua, kuinka erilainen tunnelma keittiöön heti tuli, kun pöytäliinan vaihtoi. Aiemmin keittiönpöydän vaalea puupinta oli esillä ja pellavanvärinen kaitaliina pehmensi vaikutelmaa entisestään. Pidän kuitenkin mustan ja valkoisen yhdistelmästä lisättynä ripauksella vaaleaa puuta. Mustan Marimekon vahakankaan lisättyäni keittiön sisustuksen pehmeys hävisi, mutta toisaalta uusi ilme ei mielestäni ole liian mustavalkoinen tai jyrkkä.

Vaikka ulkona sää on harmaa, isosta ikkunasta tulee päivisin sen verran valoa, että tilaa pysyy valoisana ja avarana. Lisäksi vanha kaappi tasoittaa mustavalkoisuutta, samoin Artekin tuolit ruokapöydän ympärillä.

Vielä kun saisin jostain aikaa ja inspiraatiota ommella keittiöön uuden laskosverhon. Nykyinen kappaverho on jotenkin liian jouluisen oloinen kuusikuvioineen, vaikka harmaavalkoinen onkin. Myös ikkunassa roikkuva tähti oli tarkoitus ottaa pois lähiaikoina. Emme ole siitä vielä raaskineet luopua, sillä se tuo mukavaa tunnelmavaloa hämärään keittiöön, etenkin aamuisin. Ikkunassa roikkuvaan tähteen on mukavampi laittaa valo päälle juuri herättyään, kuin että iskisi keittiön työtasojen kirkkaat valot päälle alkaessaan keittää puuroa. Unenpöpperöiset silmät kiittävät, kun saavat heräillä aamuun vähän lempeämmin.


Koska tulppaanit, eivät tunnu meillä viihtyvän, vai lieneekö syy sittenkin hoitajassa, ostin aiemmin viikolla kevätesikon keittiöön. Kukat tekevät heti mustavalkoisesta keittiöstä kodikkaammaan ja ovat samalla lupaus keväästä. Toivon, että saisin edes tämän esikon viihtymään. Toistaiseksi ainakin näyttää hyvältä.




Ei kommentteja