Terassin syysilme

Aurinkoisten syyspäivien loputtua, iltojen pimetessä ja ilman viilentyessä ajatukset kääntyivät terassin syksyisempään ilmeeseen. Callunat hankin jo jokunen viikko sitten, mutta terassi tuntui jotenkin tyhjältä kesäkukkien jäljiltä. Vaikka terassilla oli jo ennestään muutama lyhty, se oli jotenkin ankean oloinen. Varsinkin iltaisin, kun kotiin saapui pimeän jo tultua, terassi vaikutti jotenkin luotaantyöntyvän tyhjältä.

Syysistutus

Terassin syysistutukset

 Ostosreissu paikalliseen Tokmanniin, oman pihavaraston tutkiminen ja tyttären kanssa retki metsään saivat aikaan sen, että nyt on meidänkin terassi valmiina syksyyn. Kaupasta muutama sypressi ja kanerva, metsästä tyttären poimimat kävyt, omalta takapihalta vähän sammalta, mustikan- ja puolukanvarpuja sekä autotallin ullakolta vanha puinen kelkka, ja aiemmin niin ankea terassi heräsi eloon.



Vielä lyhtyihin kynttilät päälle, kausivalot sypressiin, vähän kranssia ja tähteä sinne ja tänne ja johan on kodikkaampaa. Viime vuonna oksista askartelemani tähdet olivat yllättävän hyvässä kunnossa edelleen.




Viritellessäni tyttären kanssa terassia syyskuntoon ja viimeistään siinä vaiheessa, kun asettelin valoja sypressiin, tuli ihan jouluinen olo. Ja onhan tässä jo alle kaksi kuukautta jouluun, joten kai sitä jo pikkuhiljaa saa alkaa fiilistellä myös joulua? Ainakin minä olen kaivanut kausivaloja myös sisätiloissa esille (tai jouluvaloja, kuten mies asian ilmaisee) pimenevien iltojen iloksi ja on kynttilävarastoakin täytynyt jo kertaalleen päivittää, sen verran usein on kynttilät sytytetty iltaisin.






Halloweenia meillä ei vietetä, ainakaan vielä tänä vuonna, joten tänä viikonloppuna meillä fiilistellään rauhassa perheen kesken pimeneviä iltoja, takkatulen ja kynttilän valossa nauttien, ilman hömpötyksiä.

Diy tähti oksista


Rauhallista lauantai-iltaa!


1 kommentti