Uutta lastenhuoneessa

Lastenhuoneen legojen määrä on lisääntynyt siinä määrin, että ne eivät enää mahtuneet niille varattuun legolaatikkoon. Jokin aika sitten Finnish design shopilla ollut tarjous Legon säilytyslaatikoista tuli siis sopivaan saumaan. Tilasin samalla kertaa useamman laatikon, yhden isomman ja kaksi pienempää.





Aiemmin meillä on ollut punainen laatikko ja nyt sen kaveriksi legojen säilytykseen ostin siis mustan sekä pienemmän harmaan, joka pitää sisällään puiset rakennuspalikat. Pojan huoneeseen ostin keltaisen pienemmän laatikon, jonka sisällä odottelevat vauvaduplot pojan kasvamista. 


Legon säilytyslaatikot ovat aivan parhaita varsinkin legojen, mutta toki kaiken muunkin lastenhuoneen tavaran säilytykseen. Värejä on lukuisia, ihanan kirkkaita mutta myös hillitympiä, ihan mikä oman lastenhuoneen värimaailmaan ikinä sopiikaan. Laatikoita voi oikeiden legopalikoiden tapaan pinota päällekkäin, joten ne eivät vie niin paljon lattiapinta-alaa lastenhuoneessa. Lisäksi myös lapset saavat ne itse auki ja kiinni, tai ainakin meillä kaksivuotias näppärästi nostaa kannen pois paikoiltaan ja takaisin, tarvittaessa jopa kantaa laatikon sisältöineen olohuoneen puolelle. Ja vaikka lelujen kerääminen ei olekaan yleisesti sitä suosikkipuuhaa, näihin laatikoihin tytär kerää miltei mukisematta lattialla pyörivät legopalikat, kun illalla on aika kerätä lelut ennen nukkumaanmenoa.


Uusien säilytyslaatikoiden lisäksi lastenhuone on kokenut muutakin muutosta. Ikkunassa on Ikean mustavalkoiset kissaverhot, joiden kuosia ensin alkuun epäilin, mutta johon sittemmin olen tykästynyt. Samaa kuosia on sängyn uudessa tyynyssä. Alkuun epäilin, tekeekö liian voimakas kuosi lastenhuoneen tunnelmasta liian levottoman, mutta toisaalta, miksi lastenhuoneessa ei saisi olla voimakasta kuosia? Värimaailma on kuitenkin rajattu vain muutamaan väriin, eikä musta ole liian hallitseva väri huoneessa. Ja varsinkin, kun huoneeseen paistaa suurimman osan päivästä aurinko, niin huone säilyy valoisana. Ja lisäksi tyttö tykkää kissaverhoistaan, joten ne ovat saaneet pysyä paikoillaan.


Nuken peitteen ompelusta jäi pilkullista kangasta yli, joten ompelin yhteen Ikean tyynyyn uuden päällisen. Vielä yksi yksivärinen punainen tyyny kaveriksi ja sängyllä alkaakin olla jo mukavan löhöilypaikan tunnusmerkit. Torkkupeitto puuttuu, kenties hylly ja lukuvalo, mutta kaikki aikanaan ja hiljaa hyvää tulee vai miten se meni. Lastenhuonetta on kiva sisustaa pikkuhiljaa.



Vastakkaisella puolella oleva vauvan huone sen sijaan on sisustuksen osalta aivan alkutekijöissään. Poika muutti omaan huoneeseen nukkumaan jokunen viikko sitten, joten sitäkin huonetta olisi kiva pikkuhiljaa alkaa sisustamaan kunnolla. Haaveita, ideoita ja suunnitelmia olisi paljonkin, mutta toteuttamiseen ei riitä niin raha kuin aikakaan, joten siinäkin mennään hiljalleen, vähän kerrallaan. Mutta teemavärin saataa jo ehkä arvata?

Ei kommentteja