Hyvää uutta vuotta 2017!

Hyvää alkanutta uutta vuotta 2017!
Edellisestä postauksesta vierähti aikaa, joulu meni yhdessä hujauksessa ohi. Syynä lienee joulunpyhien sijoittuminen tällä kertaa viikoloppuun ja se, että tänä vuonna miehellä ei ollut kuin yksi lomapäivä ja paluu arkeen koitti aika nopeasti heti joulun jälkeen. Jouluaatto ja joulupäivä kuluivat sukulaisissa, ja vain kaksi päivää saatiin viettää oman perheen kanssa kotona rauhassa. Vaikka sukujen kanssa joulunvietto onkin mukavaa, on se melko stressaavaa pienten lasten kanssa, joten kotona perheen kanssa yhdessäolosta nauttii huomattavasti enemmän. Ehkä ensi vuonna miehelläkin on mahdollisuus pitää enemmän lomapäiviä ja joulusta ehtisi nauttia pidempään!

Joulun välipäivät kuluivat minun osalta sairastellessa ja loppua ei näy. Ei onneksi mitään sen kummallisempaa kuin flunssaa ja toistaiseksi vain minä olen kipeä. Olen äärettömän harvoin kipeä, kerran vuodessa, ja kun sen flunssan saan, sairastan sitten kunnolla. Olo on vetämätön ja kurkkukivun, päänsäryn, lihasjumin ja ärsyttävän yskän yhdistäminen kahden alle kolmivuotiaan perässä pysymiseen ja normaalin arjen pyörittämiseen tuntuu välillä mahdottomalta. Onneksi viikonloppu ja vuodenvaihde pelasti tilanteen ja ehkä se flunssakin tästä alkaa hellittää.




Uuta vuotta meillä vietettiin tänä vuonna rauhallisesti. Suunnitelmat muuttuivat vähän alkuperäisestä ja vietimmekin uuden vuoden oman perheen kesken kotona. Syötiin hyvin, tehtiin vähän normaalista poikkeavaa ja ehkä keyempääkin ruokaa, käytiin ulkona ihmettelemässä raketteja lasten kanssa ja lasten mentyä nukkummaan, otettiin lasilliset kuohuvaa aikuisten kesken.
Raketit jäivät tänä vuonna kauppaan, meidän esikoinen nimittäin pelkää rakettien pauketta. Nukahtaminen olikin vähän hankalaa naapurien rakettien ampumisen vuoksi, mutta onneksi tyttö lopulta nukahti ja nukahdettuaan nukkui koko yön aamuun asti. Nuorimmainen ei ollut millänsäkään rakettien paukkeesta, ei ulkona eikä nukahtaessaan kuin saunalyhty omaan sänkyynsä.
Tähtisadetikut olivat kuitenkin huippujuttu!




Alkanut uusi vuosi tuo uusia tuulia ja odotan innolla mitä tuleman pitää! Pääsy loppuvuodesta Åblogien joukkoon tuo taatusti uuden vuoden myötä lisää uusia tuttavuuksia ja mahdollisuuksia päästä mukaan monenlaiseen toimintaan, mutta Åblogien lisäksi myös muita uusia tuulia on luvassa.
Jo ennen joulua alkanut projekti on pitänyt kiireisenä ja pitää vieläkin jonkin aikaa, kunnes asiat saadaan rullaamaan. Bloginkin puolelle asiasta kirjoitan, kunhan saan kaikki valmiiksi.

Mukavaa alkanutta vuotta ja onnen täyteisiä hetkiä vuodelle 2017!

Ei kommentteja