Marimekon tasaraitalakanat

Olen tähän asti ollut vankkumaton puuvillaisten lakanoiden kannataja. Puhtaiden, silitettyjen lakanoiden tuoksua ja pehmeyttä ei vain voita mikään, niiden väliin on ihana pujahtaa saunan jälkeen. Satiinilakanat eivät ole koskaan olleet minua varten, samoin flanelliset ovat saaneet ainakin toistaiseksi jäädä kauppaan. Perinteiset puuvillaiset lakanat ne pitää olla!
Mutta mielipiteet onneksi muuttuvat, kuten kävi tämänkin asian suhteen.

Saimme nimittäin joululahjaksi Marimekon tasaraitalakanat, joiden materiaali on ihanan pehmeää trikoota. Olen mustavalkoraidallista trikoolakanaa katsellut jo pitkään, mutten ole sitä itse raaskinut kuitenkaan ostaa. Kun jouluna paketista sitten paljastui kaksi pakettia lakanoita tyynyliinoineen, en voinut olla innostuneempi ja ilahtunut!



Parasta lakanoissa ulkonäön ohella on se, että ne voi huoletta pesun jälkeen laittaa kuivuriin ja kuivurista vaikka suoraan sänkyyn, ne eivät vaadi erikseen silitystä. Ihanan helppohoitoiset siis! Ja koska niin sisutus- kuin vaatemakunikin on viime vuosina muuttunut kovin mustavalkoiseksi, en voi olla tykkäämättä Marimekon jo klassikoksi muuttuneesta tasaraitakuosista. Toimii siis loistavasti myös lakanoissa. Trikoo materiaalina on helppohoitoisuutensa lisäksi myös lämpimämpi kuin perinteinen puuvilla. Varsinkin näin talvella trikoolakanat ovat ihanan lämpimät nukkua.

Raitakuosi tuntuu tekevän koko makuuhuoneesta ryhdikkäämmän ja tekee jopa mieli jättää sänky kokonaan petaamatta ja jättää raikkaat raidalliset lakanat esiin. Toistaiseksi sänky on jouduttu aamuisin edelleen petaamaan, muuten sieltä löytyisi päivän mittaan yksi ylimääräinen makoilija.



Uudet, ihanat lakanat antoivat myös hyvän syyn laittaa ainakin yhden parin vanhoja, tunkkaisen värisiä lakanoita kierrätykseen. Harmaat pellavalakanat ovat vielä sellaiset, joista haaveilen. Jos trikoolakanat ovat lämpimät talvella, pellavalakanat olisivat mukavan viileät kesällä. Kuten trikoolakanat, myös pellavalakanat ovat melko hintavia. Mutta ehkä jonain päivänä nekin meiltä vielä löytyvät.

5 kommenttia

  1. Itsekin ostin muutama vuosi sitten trikoolakanat! Ihanat <3 Teidän raidalliset tuovat kivaa ryhtiä ja selkeyttä. Yhdyn kyllä kommenttiisi, trikoota ja pellavaa sen olla pitää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on kyllä ihanat, eivät taida jäädä meidän perheen ainoiksi trikoolakanoiksi. :)

      Poista
  2. Meiltä löytyy sama lakana tuplapussilakanana värissä harmaa-valkoinen. Ihastuin siihen heti ensi hetkestä lähtien 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmaa-valkoinen olisi kyllä myös ihana! En ihmettele yhtään ihastustasi. :)

      Poista
  3. Todentotta, täälläkin on pyöritelty trikoolakanoita mutta toistaiseksi vielä ajatuksen tasolla 😀

    VastaaPoista